I-Kissat – ÅIFK 1-1 (1-0)

Ilves-Kissat taisteli, mutta jäi ilman isoa palkintoa sunnuntaina. Tasuri taitavaa turkulaisryhmää vastaan ei toki ollut huono suoritus. Silti, kireään taisteluun putoamisviivan tuntumassa tarvittaisiin kotivoittoja.

Ensimmäinen jakso oli, kuten numerot kertovat, hienokseltaan kotijoukkueen. Maalipaikkoja pystyttiin luomaan kiitettävästi. Mainittakoon tilanne, jossa hyvän sommitelman päätteeksi Aleksi Siren vilautti suurelta yleisöltä vielä piilossa pysynyttä asetta – vasemman jalan tykkiään. Jussi Rasva oli vielä karoilla, mutta ilman tulosta. I-Kissat meni tauolle johdossa Arto Lindbergin nostettua kaukaa vaparin maalin eteen, missä omissa korkeuksissaan päineen heilui (arvasit sen jo) Ville Puustinen. Kauden kuudes osuma Puustiselle, ja myrskyvaroitus lohkon maalipörssin johtajille.

Toisella jaksolla vieraiden lyhytsyöttöpeli alkoi kantaa hedelmää ja nopean tasoitusmaalin siivittämänä jakso oli turkulaisten. ÅIFK:lla oli tasoituksen jälkeen enemmän maalitilanteita, mutta Tuomas Karjanlahti torjui muutaman pahan kudin ja linjatuomari liputti paitsiomaalit pois. Kissojen rivit eivät kuitenkaan hajonneet, vaan muoto pysyi ja juoksutyötä jaksettiin tehdä loppuun asti. Tästä palkintona saatiin piste. Voittokaan ei ollut mahdottomuus. Parhaana tilanteena oli Rasvan mehukkaat harhauttelut ja veto vain vähän ohi.

Sunnuntaisen esityksen jälkeen on tulevana pyhänä kaikki mahdollisuudet laittaa kampoihin tamperelaiselle isoveljelle TPV:lle.

MAALIT

1-0 (41′) VILLE PUUSTINEN, 1-1 ARSALAN AZIZI

I-KISSOJEN KOKOONPANO

1 – TUOMAS KARJANLAHTI
3 – JANNE TULEHMO
7 – JUSSI RASVA -> (72′) 23 – EETU KOLU
9 – TIMOR INAPSHBA -> (55′) 77 – TUOMAS NISKANEN
13 – VILLE PUUSTINEN
16 – TUOMO RUOTSALAINEN
17 – EETU VIRTANEN
18 – JERE INTALA -> (85′) 6 – RADWAN MOUSSA
19 – ALEKSI SIREN
27 – ARTO LINDBERG
28 – JUHA VEIJONEN

PENKILLÄ: 4 – TERO LAMMINEN, 20 – VELI-PETTERI ESKONNIEMI, 44 – LARI HAKANEN, 22 – ESA SAARINEN