Ilves-Kissojen ryhdikäs taistelu tuotti tasapelin Pyynikillä

Kissojen taival Kolmosen lohkossa tuli tänä iltana yhtä ottelua vaille päätökseensä. TamU tasoitti ottelun viittä vaille ennen loppua, kun Ali Koljosen suonenveto matkaan saattoi pallon 20 metristä hienon ottelun Kissamaalilla pelanneen Jimi Salon taakse ihan yläpesään. Kaikki kunnia Koljoselle, mutta kissapelaajat syöttivät ennen tätä kotijoukkueen kannattajille katkeraa kalkkia toisensa perään.

Spektaakkeli, jota todisti tuhatkunta katsojaa, ei todellakaan saanut arvoistaan huipennusta. Ja se taas johtui vain ja ainoastaan Pyynikin surkeasta valaistuksesta. Valaistus sopinee kyllä yleisöluistelun ja numeroiltojen valaisemiseksi, mutta jalitsupelin hyvään havainnointiin tarvittaisiin aika paljon lisää luxeja. Eikä tämän kirjoittaja ollut suinkaan ainoa samoin miettein Pyynikiltä poistunut.

Ottelu sinällään oli mainio tapahtuma. TamU tarvitsi tasurin sarjanousuun, mutta ei oikein osannut käyttää postimerkin kokoisen kotikenttänsä matkaan saattamaa etua edukseen. Hienon kannattajaryhmänsä avittamana TamU sai kuitenkin avausmaalin aikaiseksi, kun Tuomas Alanen huomasi yhtäkkiä olevansa täysin vapaana punaisten keskellä maalin tuntumassa. Siitä pallo maaliin ja kannattajat hulluuden partaalle.

Kissaryhmä ei olisi Ilves-Kissat, jos olisivat selkänsä tuohon suoristaneet. Ei suinkaan. Hyökkäykset TamU:n maalia kohden saivat kotikannattajat usein jopa täysin mykiksi.

Ensimmäisen kerran niin tapahtui 37 minuutilla, kun Berat Grabovci tekee sen niin kuin parhaimmillaan osaa; tyylikkäästi alakulmaan. Joitain hajanaisia kannustuspläjäyksiä kyllä kuultiin sen jälkeen, mutta Tero Intalan vapari 25 metristä pari minuuttia ennen taukoa matkaansai tunnelman, jonka olen kuullut viimeksi rippikirkossa. Täydellinen hiljaisuus. Ja Kissat johtoon 1-2.

Tauolla TamU:n piti tehdä jotain. Ja monta kertaa he yrittivätkin, mutta Kissapuolustus oli osannut tiivistää puolustuspelaamistaan Pyynikin postimerkille sopivaksi. Ottelu eteni kohti päätöstään, kun kotipojat saivat kulmurin vasemmalta. Pallo pomppi flipperin lailla alussa mainitulle Koljoselle, joka teki sen, mikä nyt tulostaululta luetaan. Hyvät vastaiskutkaan eivät enää tuottanet tulosta, loppulukemat TamU- Ilves-Kissat 2-2.

Onnittelut TamU:lle sarjanoususta.

Ensi lauantaina pelataan vielä Kaukajärvellä NoPS:a vastaan, kun se kerran on sarjaohjelmaan pelattavaksi kirjattu, mutta mitään suurempaa merkitystä ottelun lopputuloksella ei ole.