Kaksijakoinen kenraaliharjoitus

Ilves-Kissat pelasi viimeisen harjoitusottelunsa pitkäperjantaina Nokian Menkalassa ennen Kolmosen sarja-avausta. Varsin hyisissä oloissa kotijoukkue NoPS aloitti varsin vakuuttavasti. Perimätiedon mukaan huono kenraaliharjoitus tietää hyvää ensi-iltaa ja päinvastoin, joten antaas katsoa, kuinka kausi alkaa.

Pelin ensimmäisellä jaksolla Nokian kokeneet sarjajyrät Pekka Toppila ja Joona-Petteri Äijälä pyörittivät kissapuolustusta iskien muutaman maalinkin, ennen kuin vieraat saivat kootuksi rivinsä. Eetu Virtanen onnistui ensin, Matias Keskitalo seuraavaksi ja Rasmus Laahanen teki vielä kolmannen, jonka jälkeen Kari Sainio kutsui joukkionsa pitkäperjantain kunniaksi puoliajan ripityspassioon, jossa taisi yksi jos toinenkin saada kuulla kunniansa.

Toisella jaksolla keltapaidoilla ei sitten ollut paljoakaan sanomista, kun vielä Berat Grabovci paukautti pallon neljännen kerran kotireppuun ja yksi liian rumasti pelannut kotijoukkueen pelaaja ohjattiin punaisella kentän sivuun. Tämän jälkeen ottelun luonne luonnollisesti muuttui, eikä lopun pelailulla tainnut olla kummallekaan joukkueelle sen suurempaa hyötyä, vaikka NoPS:n puolustaja taisi vielä viimeistellä omiin Kissojen viimeisen osuman. Ottelu päättyi lukemiin 2-5.

Ilves-Kissojen joukkueesta puuttuivat sekä Timor Inapshba että puolustuksen tukirenkaasta sekä Ville Puustinen että Juha Veijonen, joka luonnollisesti aiheutti päänvaivaa Kari Sainiolle. Jos kohta Kissojen roosteriin tuntuivat hyvin sopeutuneen sekä Matias Keskitalo että Rasmus Laahanen. ”Vanha  konna” Samu Ruisniemi pelasi pikku pakkasessa kesävermeissä, vaikkakin eriparisilla pelisukilla. Mies taisi intoa puhkuen juosta yhdessä ottelussa jopa yhtä monta askelta kuin viime kaudella yhteensä.

Se saattaa tietää yllätyksiä sekä kannattajille että tuleville vastustajille. Kolmonen alkaa Ilves-Kissojen osalta sunnuntaina 23.4.2017 kello 19.00, jolloin TPT isännöi Ilves-Kissoja Pyynikillä.