Kauden toiseksi viimeinen Kissojen ottelu

Pelattiin Valkeakosken Apialla lauantaina. Ottelun panos oli enemmänkin siinä, nouseeko Ilveksen kakkonen Kakkoseen tämän pelin seurauksena, eli ei? Varmistaakseen nousunsa Ilvekset toivoivat Pallo-Seppojen menettävän mahdollisuutensa kolmen sarjapisteen myötä.

Kaikki näyttikin aluksi valkeakoskelaisten kannalta varsin hyvältä, kun Elias Tolvanen vei Sepot maalin johtoon reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Ilves-Kissat kaatoi kylmää vettä Pallo-Seppojen niskaan, kun Timor Inapshba upotti pelivälineen kotijoukkueen pömpeliin. Taukoa vietettiin tasalukemissa 1-1.

Toinen jakso oli varsin tapahtumaköyhä, maalihanat olivat tukossa, tilanteitakin varsin vähänlaisesti. Ottelu päättyi ensi jaksolta taululle jääneisiin lukemiin, joten pinna molempien sarakkeisiin tietää sitä, että koko kauden vakuuttavasti pelannut Ilveksen kakkosjoukkue varmisti sarjanousunsa jo kahta peliä ennen kauden päätöstä.

Ilves-Kissojen kausi alkaa olla paketoitu. Yksi ottelu on vielä pelaamatta ja se tapahtuu ensi keskiviikkona, kun TP-V:n reservijoukkue saapuu Lamminpäähän.  Kevätkierroksen päätöspelissä kesäkuun lopussa TP-V kylvetti Kissoja Hervannassa selkeästi 3-0, joten ellei keskiviikkona muuta panosta olekaan kuin kunnia, siitäkin kannattaa pelata. Ottelu alkaa jo 17.00.