Kissat Klaukkalasta kolmen pinnan keralla

Ilves-Kissat matkasi kauden kolmanteen otteluunsa sunnuntaina Klaukkalan nurmikentälle. Kahdessa ensimmäisessä pelissä oli maalinteossa onnistunut vain toppari Ville Puustinen, joten jotakin piti tehdä. Valmennuskaksikko Veijo VisuriJukka Heinonen päättikin nyt luottaa kokemukseen. Kärkeen juoksutettiin Timor Inapshba ja Sasu Nieminen. Puolustuksen linjaan puolestaan palasivat sekä Tuomo Ruotsalainen että Aleksi Siren.

Vastustaja NJS:llä oli tilillään ennen peliä vain yksi piste, ihan niin kuin Kissoillakin. Tosin vastustajat, olivat pelanneet jo neljä peliä, kun vieraat olivat päässeet Tampereen kenttäkurjuuden vuoksi kentälle vasta kahdesti. Ottelu oli varsin tärkeä molemmille joukkueille, eikä kentällä suurtakaan eroa joukkueiden välillä nähty, ellei lasketa sitä, että vierasjoukkue puolusti kurinalaisesti vastustajan maalintekoyritykset minimiin. Maalivahti Tuomas Karjanlahti joutui tositoimiin ainoastaan kerran.

Kärkipelaajat Inaphsba ja Nieminen vastasivat valmennuksen luottamukseen niin kuin kokeneet pelaajat vain sen osaavat. Nieminen järjesti 37 minuutin kohdalla tyylikkäästi Inapsballe maalipaikan eikä hän erehtynyt, 0-1 maalin kattoon. Puoli tuntia myöhemmin alkoi ottelu lopullisesti ratketa; Tommi Rasinmäki rakensi ja Samu Niemisen läpiajon päätteeksi pallo vastustajan hyvän maalivahdin ohi. Kissat johti jo kahdella maalilla. Tällä kertaa paniikkia pelin lopussa oman päähän ei nähty, joten Ilves-Kissat matkusti Klaukkalasta kotiin matkassaan kolme tärkeää sarjapistettä.

Valmentajista Veijo Visuri totesi saavutetun voiton tulleen kurinalaisella pelaamisella ja yhtenäisesti taistellen. Nilkkavaivainen Miikka Mörö ei pystynyt vielä pelaamaan ja hänen paluunsa kentille tuskin tapahtuu vielä seuraavassa ottelussa Espoossakaan. Ensi perjantaina Kissat matkustaa siis Hongan vieraaksi, eikä suinkaan lähde kumartelemaan nimekkäämpiä vastustajiaan.

”Kun pystymme yhtä aloitteelliseen peliin kuin nyt Klaukkalassa, saattaa tunnelma paluumatkalla bussissa olla samaa luokkaa kuin nytkin”, ennakoi Visuri. Koti-Tammelaan Ilves-Kissat pääsee sitten vihdoin kahdesti peräkkäin, kun sinne vastustajaksi saapuu ensin pääkaupungista Gnistan 29.5 ja heti perään kesäkuun 6. Järvenpään Palloseura. Joukkueen pelillinen ilme näyttää nyt siltä, että kannattaa tulla se paikan päälle toteamaan.

Futsaleista viheriölle- Timor Inabsa
Futsaleista viheriölle- Timor Inapshba