Kissat kylässä Forssassa

Kissojen viikonloppu alkoi perjantai-iltana Forssan Lamminrannassa. Ottelun alkua oli aikaistettu aikaisemmin ilmoitetusta puolella tunnilla, mutta silti ilta pimeni uhkaavasti. Onneksi peli saatiin kuitenkin pelatuksi kohtuullisissa olosuhteissa, vaikkakin syksy on aiheuttanut Kissoille kovasti kokoonpanoon kohdistuneita ongelmia.

Varsinkin hyökkäysosasto koki tässä ottelussa veren vähyyttä, kun sekä Felix Suihko että Timor Inapshba viettivät perjantaita jossakin ihan muualla kuin viheriöllä Forssassa. Juha Jokinen matkaili ulkomailla, joten keskikentällä oli aukko jos toinenkin. Aloitusryhmityksen lisäksi matkalle saatiin vain kaksi vaihtopelaajaa, joten valmentaja Kari Sainiolla oli käsissään varsin vähän valttikortteja. Muutama kuitenkin. Maalin suulla Jani-Petteri Soininen hallitsi taas tonttiaan isännän ottein.

Daniel Opoku on päässyt aloittavaan ryhmitykseen ja kiitti pelipaikastaan komeasti jo pelin kahdeksannella minuutilla. Mies huomasi silmänurkastaan kotimolari Christoffer Enckelmanin olevan hiukan maaliltaan ulkona ja lähetti varsin kaukaa kukkupallon maalille, josta se riman kautta ylitti maalilinjan niukasti, mutta selvästi. Kissat maalin johtoon. Tilanteen tasoitti puolen tunnin pelin jälkeen Juuso Jämsä, joten taukoa vietettiin tasalukemissa.

Toisella jaksolla, kun peli oli vierähtänyt jo toisen tunnin puolelle, Eetu Virtanen pääsi tuikkaamaan pelivälineen forssalaisten pömpeliin, eikä hyvätkään kotijoukkueen yritykset johtaneet enää täysosumiin, joten kaikki kolme pistettä matkasivat punaisten mukana Tampereelle.

Kissat pitää edelleen hallussaan lohkon kakkospaikkaa, vaikka Ilves kakkosen tavoittaminen kärjestä on lähes yhtä vaikeaa, kun oikeiden lottonumeroiden ruksaaminen kupongille. Seuraava ottelu pelataan tulevana keskiviikkona Lamminpäässä. Ottelu alkaa jo 17.30 ja vastapuolelle ryhmittyy oranssipaitainen Loiske Sääksjärveltä. Kissoilla olisi kevään kohtaamisen jäljiltä aika lailla hampaan kolossa. Kuinka käy? Tulkaa katsomaan!