MaPS – Ilves-Kissat 2-1

Ilves-Kissat kärsi toisen perättäisen kirvelevän tappion Maskussa keskiviikko-iltana. Kissat lähti otteluun astetta hyökkäävämmällä ryhmityksellä kuin edelliseen Hämeenlinna-peliin. Tarkoituksena oli saada maalihanat kunnolla auki.

Kotijoukkue iski kuitenkin 1. jakson ainokaisen: puskumaali kissapuolustuksen keskeltä laadukkaasta keskityksestä. Vierailijat hakivat tasoitusta avausjaksolla, mutta Veli-Petteri Eskonniemen ja Eetu Virtasen maalipaikkojen lisäksi ei vaarallisia tilanteita pystytty luomaan. Peli oli tasaista palloilua, eikä Maskukaan saanut maalinsa ohella tilanteita aikaiseksi.

Toiselle puolikkaalle tuli pukukopista nälkäinen kissalauma. Hyökkääminen oli hiukan terävämpää ja Radwan Moussan tultua tauolta sisään myös kenttätasapaino oli parempi. Tasoitusmaali loi uskoa jopa kolmen pisteen nappaamiseen. Hyökkääjien kärsiessä tehottomuudesta ja maalipaikkojen vähyydestä topparit astuivat jälleen esiin. Tuomo Ruotsalainen nosti pallon linjan taakse ja pallon kävi tuikkaamassa maaliin yksi Suomen kenttien maalinnälkäisimmistä toppareista – Ville Puustinen. Kolme, tai edes yksi, pistettä jäi kuitenkin haaveeksi kun vain hetki tasoituksen jälkeen Maskupakki nousi laidalta, ajoi boksiin ja yllätti Tuomas Karjanlahden terävällä kudilla etukulmaan. Jere Intalalle ja Janne Tulehmolle avautui mahdollisuudet tasoitukseen ennen loppuvihellystä, mutta palloa ei verkkoon asti saatu.

Näin Ilves-Kissat hävisi viikon sisään toistamiseen päävastustajilleen, ainakin tämänhetkisen sarjataulukon mukaan. Rivit on kasattava nopeasti, sillä pelit jatkuvat jo maanantaina kovakuntoista VIFK:ta vastaan. Nyt päästään kuitenkin pelaamaan kotistadionille Tammelaan, missä Kissapeto on nälkäisimmillään.

 

Ilves-Kissat

3 – Janne Tulehmo
13 – Ville Puustinen
16 – Tuomo Ruotsalainen
19 – Aleksi Siren
20 – Veli-Petteri Eskonniemi (46′ Redwan Moussa)
28 – Juha Veijonen
7 – Jussi Rasva (63′ Ossi Nieminen)
17 – Eetu Virtanen
18 – Jere Intala (80′ Antti Suoniemi)
9 – Timur Inapshba
1 – Tuomas Karjanlahti

MaPS

2 – Petteri Pitkänen
3 – Joni-Petteri Malka
4 – Kalle Mäkinen
6 – Rasmus Holma
7 – Toni Kuisma
13 – Iiro Sällylä
14 – Thomas Kaplas
18 – Jesse Junnila
19 – Henri Salo
22 – Joonas Manzo (72′ Ibrahim Abdou Tuni)
23 – Ville Seppänen

Maalit: 18′ Thomas Kaplas, 68′ Ville Puustinen, 77′ Joni-Petteri Malka

Veikkaus-tähdet: 3 Toni Kuisma, 2 Joni-Petteri Malka, 1 Kalle Mäkinen