Uusi jako kesken pelin

Harjoitusvastustajaksi lauantaina Pirkkahalliin saapui Kolmoseen viime syksynä noussut Ilveksen kakkosjoukkue. Ilves-Kissat lähetti kentälle joukkueen, jossa esiintyi ensi kertaa PJK:sta punaisiin siirtynyt Miikka Mörö. Kissat pelasi ensimmäisen jakson peliä, jota katsellessaan yleisö ei Pirkkahallin lehtereillä pitkästynyt. Ilveksen joukkueen maaliverkko pöllysi jaksolla säännöllisin väliajoin yhteensä neljä kertaa ja paikkoja maalimäärän tuplaamiseenkin oli yllin kyllin.

Maalien teon aloitti Juha Jokinen, sitä jatkoivat Jere Intala, Miikka Mörö sekä Jaakko Wainikainen ennen kuin erotuomari lähetti joukkueet tauolle. Siltä palasivat joukkueet kuin ennen vanhaan pihahöntsyissä, jos toinen joukkue oli ylivoimainen. Näytti siltä, että jaot oli tehty uusiksi. I-Kissat vaihtoi toki tauolla neljä tuoretta pelaajaa kentälle ja samalla näytti jääneen pukusuojan puolelle sekä peliajatus että  –halu. Kun vielä kissaselkä suoristui, ei ollut ihme, että Ilves latoi kahdesti pallon verkkoon ja näytti siltä, että sekään ei riittänyt. Onneksi maalivahti Tuomas Karjanlahti heräsi ensimmäisenä ja muukin joukkue pikkuhiljaa hänen perässään. Tarvittiin vielä kippari Tuomo Ruotsalaisen ylösnousua ja maalivainua kulmatilanteessa, jotta sentään toisellakin jaksolla saatiin osuma aikaiseksi. Näin valotaululla seisoivat lukemat 5 – 2 kovasti kaksijakoisen ottelun lopullisena tuloksena.

Kissojen valmentajista Veijo Visuri oli samaan aikaan joukkueeseensa sekä tyytymätön että tyytyväinen. Tyytyväinen hän oli ensimmäisen jakson esitykseen, joka ”näytti sellaiselta pelaamiselta, johon pyrimmekin”. ”Peliä rakenneltiin rauhallisesti ja palloa kierrätettiin maltillisesti pelaajalta toiselle. Oikein hyvä puoliaika neljine osumineen ”, hyrisi Visuri. Miehen ilme muuttui mustanpuhuvaksi, kun puhuttiin toisesta jaksosta. ”Keskittymisemme herpaantui ja asenne jäi pukusuojaan, joten paljon parannettavaa jää vaikkapa ensi lauantaiksi, kun vastaan asettuu tulevan kesän Kakkosen etelälohkon eräs ennakkosuosikeista, paikallisvastustaja TPV”, tiesi Visuri.

 

intala pieni

Jere Intala – maali ja kaksi syöttöä

Kissojen pirteimmät pelaajat, varsinkin ensimmäisellä jaksolla, olivat Jere Intala, joka maalinsa lisäksi syötti kaksi osumaa, sekä debytantti Miikka Mörö, jonka ominaisuuksista on varmasti iloa keskikentän palapeliä rakennettaessa. Harjoitusottelujen sarja jatkuu ensi lauantaina, kun Pirkkahallin ottelu alkaa jo kello 12.00.