Ilves-Kissojen koko kesän järjestelty osakeyhtiöittäminen ei onnistunut ja seura joutuu nyt pohtimaan uusia ratkaisuja toiminnan jatkamiseksi. Mikäli toimintaa ry-pohjalla aiotaan jatkaa, on kertynyt velka saatava kuitattua pois.
”Kävimme neuvotteluja niin kotimaisten kuin ulkomaisten tahojen kanssa koko kesän. Sijoittajaryhmät olivat sellaisia, joilla on taloudellisia hartioita tähän jalkapalloliiketoimintaan. Kotimaiset neuvottelut kaatuivat nousuun ja ulkomaisten kanssa emme päässeet yksityiskohdista sopuun, vaikka he olisivat olleet valmiita lähtemään Kakkoseen. He kokivat sijoittamisen Suomeen sitten kuitenkin liian riskialttiiksi. Ry:n velka ei ollut ongelma ja se oli sijoittajien tiedossa, meillä oli suunnitelma sen kuittaamiseksi ja nämä ovat sitten kuitenkin pieniä rahoja siinä kohtaa, kun puhutaan Ykkösen tai Veikkausliigan vaatimista budjeteista. Tein paljon töitä asian eteen läpi kesän ja syksyn, joten harmittaa todella paljon, että emme päässeet tavoitteeseen”, kommentoi osakeyhtiöittämisestä vastannut seuran puheenjohtaja Tuomas Karjanlahti neuvotteluja.
Harmilliseksi tilanteen muodostaa myös se, että mikäli HIFK ja Honka eivät pysty jatkamaan toimintaansa, olisi Kissoilla mahdollisuus pelata Ykköstä kaudella 2024 täydennysmenettelyn kautta.
Lisäys 17.11.: Hongan konkurssi varmistui torstaina 16.11. ja näin Kissat ovat ensimmäisenä täydennysmenettelyssä.
Seura tarvitsee 18 000€ marraskuun loppuun mennessä jatkaakseen toimintaansa
Edustusjoukkueen tilanne näyttää haastavalta, sillä seura tarvitsee 18 000€ kuun loppuun mennessä jatkaakseen toimintaansa.
”Aloitamme nyt kampanjan ja meillä on realistinen mahdollisuus saada tuo 18 000€ kasaan. Mikäli onnistumme, pitää meidän vielä kuitenkin pohtia kuinka paljon tuosta 18 000€:n potista on jo pois tulevan kauden budjetista. Selvää on se, että mikäli jatkoa on luvassa, mennään tuleva kausi ja vielä sitäkin seuraava todella tiukalla budjetilla. Olisi siis suotavaa, että tuo 18 000€ jopa ylittyisi”, kertoo Karjanlahti tilanteesta.
Osakeyhtiöittäminen on myös yhä mahdollinen, vaikka sille asetetut päivämäärät ovat menneet.
”Olemme tietenkin valmiita yhä neuvottelemaan osakeyhtiöittämisestä. Marraskuun loppu on takaraja sille, että palloliittoon pitää ilmoittaa, mikäli sarjapaikka siirretään osakeyhtiölle. Meillä on aika selvät sävelet tuon prosessin suhteen, joten ehdimme sen kyllä vielä kiinnostuneen tahon kanssa viemään maaliin. Käsittääkseni tällä viikolla tulee päätöksiä niin HIFK:n kuin Hongankin tilanteesta”, jatkaa Karjanlahti.
Velkojia seuralla ei ole määrällisesti montaa. Henkilöstön lokakuun palkkojen lisäksi Tampereen Kaupunki asetti tiukan vaatimuksen siitä, että mikäli kenttävuoroja tammikuussa halutaan, on heidän velkansa kokonaisuudessaan kuitattava marraskuun loppuun mennessä. Tämä on tietenkin toiminnan jatkumisen kannalta kriittinen edellytys, sillä ilman kenttävuoroja seura ei voi jatkaa toimintaansa.
”Olen todella pahoillani niin pelaajien kuin taustojen puolesta. Olen itsekin ollut organisaatiossa, jossa palkat ovat myöhässä ja tiedotus niiden maksusta heikkoa. Tiedän millaista ilmapiiriä se aiheuttaa joukkueessa ja se on täysin vastoin niitä periaatteita, joiden pohjalta itsekin lähdin tätä hommaa tekemään. Tarkoituksena oli nimenomaan välttää nämä virheet ja luoda positiivinen taloudellisesti kestävällä pohjalla toimiva jalkapalloseura. Tällä hetkellä emme edustusjoukkueen osalta ole sitä ja tulemme tekemään isoja muutoksia, mikäli tästä selviämme, jotta jatkossa täytämme nämä kriteerit ja toiminta saadaan kestävälle pohjalle”, Karjanlahti linjaa.
Pelastuskampanjassa useita tukivaihtoehtoja
Pelastuskampanjassa on tarjolla eri hintaluokkien tuotepaketteja. Kampanja toteutuu vasta, mikäli 18 000€ saadaan yhteensä kasaan ja tuotteet laskutetaan joulukuun aikana kampanjan toteutuessa. Kannattajatuotteet tilataan ryhmätilauksena joulukuun aikana ja ne toimitetaan helmi-maaliskuun aikana. Kaikki paketit voi myös noutaa Kissat-Hallin urheilukeskukselta osoitteesta Kaskimäenkatu 4, 33900 Tampere.
– Tukipääsylippu kaudelle 2024 vapaavalintaiseen otteluun 10€
– 2kpl tukipääsylippuja kaudelle 2024 vapaavalintaiseen otteluun 20€
– Kannatusjäsenyys 30€
– Lippupaketti 6kpl 40€
– Kausikortti 60€
Kausikortin voi korottaa jälkikäteen erillisellä hinnalla VIP-kausikortiksi, mikäli sellainen tuote pystytään kaudella 2024 jälleen tarjoamaan. Kausikortin voit maksaa myös kulttuuriedulla, valitse maksutapa lomakkeella.
– Kausikortti + huivi/pipo 75€
– Kausikortti + huppari + huivi/pipo 95€
– Kausikortti + huppari + huivi/pipo + muki 105€
– Laitamainos 350€
– Elinikäinen kausikortti + huppari + huivi + pipo + muki + nimi kannattajatauluun = 1100€
– Pelipaitahuutokauppa
Olemme päivittäneet saldot verkkokauppaan ja sieltä voi tilata nyt jo heti varastossa olevia tuotteita ja ne voi noutaa Kissat-Hallin urheilukeskukselta. Pelipaitahuutokauppa avataan loppuviikon aikana. Elinikäisen kausikortin voi maksaa useammassa erässä.
Paikka Ykköseen vielä mahdollinen – kauden 2024 kotikenttä auki
”Koko osakeyhtiöittämisprosessi tähtäsi siihen, että saamme vietyä toiminnan ammattimaiseksi ja sille tasolle, millä sen pitäisi Ykkösessä tai Ykkösliigassa olla, kun nousu tulee. Nykyisellä ry:n pohjalla ei ole mitään mahdollisuuksia lähteä Ykköseen, vaikka se mahdollisuus meille aukeaisi”, toteaa Karjanlahti.
Kissat ovat täydennysmenettelyssä Ykköseen toisena FC Vaajakosken jälkeen. Ylemmissä sarjoissa pelaavat FC Honka ja HIFK ovat ilmoittaneet konkurssiuhastaan ja mikäli molemmat joukkueet menisivät konkurssiin, ovat Kissat täydennysmenettelyssä tyrkyllä Ykköseen. Ykkönen vaatii lisenssiehtojen täyttämisen, joista taloudelliset ehdot tuskin nykyisellä taloustilanteella täyttyisivät, eikä Ykkösen vaadittavaa budjettia ilman ulkopuolista rahoitusta saada kasaan.
Kissoilla on mahdollisuus pelata uudella Tammelan stadionilla. Yksityiskohdat ovat auki, mutta tämänhetkisen tiedon valossa pelaaminen tulee olemaan kalliimpaa kuin kaupungin tarjoamilla vaihtoehdoilla. Tammelassa ottelutapahtuman myyntitulot jakautuvat useammalle taholle kuin Kaupungin kentillä. Näin ollen tulopuolella tulisi potentiaalisesti menetystä ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa seuralla ei ole varaa ottaa yhtään ylimääräisiä vähennyksiä sinne.
”Imagotappionkin uhalla tällä hetkellä Ratina tai Pyynikki näyttävät todennäköisimmiltä vaihtoehdoilta kauden 2024 kotikentäksi Kaupin mennessä remonttiin. Emme ole kuitenkaan saaneet kaupungiltakaan vielä mitään vastausta siitä, missä voisimme pelata, mikäli emme Tammelaan menisi, joten tilanne on aika avoinna. Asiat ovat kuitenkin vielä avoinna ja on selvitettävä, onko kannattavaa pelata esimerkiksi derbyt Tammelassa. Pelaajien kannalta stadionilla pelaaminen olisi varmasti hienoa, mutta tässä on mentävä talous edellä”, selventää Karjanlahti tilannetta.
Junioritoimintaan ei vaikutusta
Ilves-Kissat ovat tehneet vuoden aikana organisaatiomuutoksen, jossa juniorit erotettiin omaksi ry:kseen ja nykyisen Tampere-Viipurin Ilves-Kissat ry:n alle jää vain edustusjoukkueen toiminta. Seura haluaa tällä muutoksella alleviivata sitä, että junioreiden kausimaksuista ei valu rahaa edustusjoukkueen kulujen kattamiseen ja vanhemmat voivat olla varmoja, ettei edustusjoukkueen toiminta vaikuta junioreiden talouteen.
”Tarkkaan en tiedä, mutta tuskinpa ry -pohjaisista seuroista kovinkaan monessa juniorit eivät rahoita edustusjoukkueen kuluja. Tämä on nyt ollut meidän valinta, se voi edustusjoukkueen kannalta olla kohtalokas, mutta toivottavasti se näkyy pitkällä aikavälillä junioritoiminnassa positiivisesti. Meille junioritoiminta ei ole bisnestä”, kertoo Karjanlahti seuran junioristrategiasta.
”Juniorit ry:llä on vuosikokous viikon päästä ja toiminta lähtee siitä kehittymään. On erittäin hienoa, että saamme nykyisen hallituksen lisäksi uusia ihmisiä mukaan toimintaan. Meillä on junioreissa todella osaavia henkilöitä ja junioritoimintamme kasvaa varmasti tulevina vuosina”, kertoo Karjanlahti uuden Ilves-Kissat juniorit ry:n lähitulevaisuudesta.
Kaudet Kakkosessa – putoamisen reunalta nousukarsintaan
”Meillä on ollut selkeät budjetit ja suunnitelmat toiminnan kehittämisestä aiemmilla kausilla. Tiesimme kyllä mitä Kakkonen vaatii, emmekä ole tehneet räikeitä ylibudjetointeja mikään vuosi. Tiivistettynä ensimmäisenä vuotena ylibudjetoimme hieman katsojatulot, jonka lisäksi korona vaikutti tietysti katsojamääriin. Toisella kaudella panostimme myyntipäällikköön, mutta emme onnistuneet kasvattamaan myyntiä toivotulla tavalla, vaikka joitain hienoja onnistumisia sillä rintamalla saatiinkin”, kertaa Karjanlahti.
”Nyt kolmannella kaudella henkilöstön kanssa tehdyt sopimukset ylittivät budjetin reippaasti ja kun tämän lisäksi yritysmyyntipuolella epäonnistuttiin, oli menneen kauden tuloksena taloudellinen pannukakku.”
Kissojen katsojamäärät kasvoivat tasaisesti kaikkien kolmen kauden aikana. Kauden 2024 haasteena tulee olemaan se, että juuri kun katsojamme löysivät Kauppiin, joutuu joukkue sieltä siirtymään.
”Näitä kolmea kautta on myös vaivannut se, että yrityksissä tapahtuneiden jatkuvien muutosten ja ulkoisten kriisien vuoksi (pandemia, inflaatio ja korkojen nousu), jopa pitkään Kissojen matkassa olleet yritykset ovat joutuneet karsimaan menojaan ja luonnollisesti Kakkosdivisioonajoukkueen tuen leikkaus on yleensä korkealla listalla. Mikäli olisimme saaneet pidettyä kaikki kumppanimme mukana niillä sopimuksilla, tai edes vähän pienemmillä, joilla he ovat mukana olleet, ei meillä olisi mitään hätää budjetin suhteen. Emme tietenkään ole itse onnistuneet kumppaneidemme kanssa toivotulla tavalla, mutta uskon kyllä, että tämä on varmasti se todellisuus, jonka kanssa monet muutkin suomalaiset seurat joutuvat elämään. Meillä on ollut ja on mukana mahtavia kumppaneita, jotka ovat mahdollistaneet erittäin paljon – olemme erittäin kiitollisia jokaiselle heidän panoksestaan seuramme toimintaan”, kertoo Karjanlahti puolestaan yritysmyynnistä ja sen kehityksestä edellisten kausien aikana.
”Olemme pyrkineet myös löytämään modernimpia markkinointikeinoja kumppaneillemme, jotta kyseessä ei olisi pelkkä ”sponsorointi”. Näiden toteuttaminen nykyisillä resursseilla on kuitenkin osoittautunut haastavaksi ja monesti molemmille osapuolille on kuitenkin tehokkainta hyödyntää jo olemassa olevia mainoksia tai näkyvyyteen perustuvia tapoja yhteistyön pohjaksi. VIP-kausikorttimme ovat olleet loistava tuote, josta kiitos idean alkuperäiselle isälle Mika Ahoselle”, kiittelee Karjanlahti.
”Mikäli tavoitteeseen ei päästä, joutuu seura luopumaan sarjapaikastaan ja lopettamaan toimintansa. Toivottavasti saamme nyt kahdessa viikossa kerättyä tuon vaadittavan summan kasaan ja pääsemme jatkamaan edustusjoukkueen taivalta Kakkosessa”, vetää Karjanlahti tilanteen yhteen.
Täytä lomake täältä ja lähde mukaan pelastamaan Kissat. Yhdessä joukolla onnistumme tässä varmasti.
Ilves-Kissojen hallitus
Lisätiedot aiheesta sähköpostilla
Tuomas Karjanlahti / tuomas.karjanlahti@ilveskissat.fi
Puheenjohtaja
Tampere-Viipurin Ilves-Kissat ry